torstai 21. tammikuuta 2016

Luottovarusteeni: suojeluosuus

Anu Vehviläinen (löydät esittelyn jutun lopusta) on lupautunut kirjoittamaan blogiimme sarjan "Luottovarusteeni" joka kattaa ainakin kuusi artikkelia. Tällä kerralla hän kertoo suojelussa suosimistaan välineistä.


Suojeluosuuden kouluttaminen se välillä vasta välineurheilulta tuntuukin. On kuitenkin muutama perustarvike, jotka ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi. 

Yksittäinen tärkein ja myös vuosien varrella eniten käytetty varuste on Frabon perinteinen tolppavaljas. Todistettavasti toimii niin rottweilerilla kuin malinoisilla. Kestää isonkin koiran pontevat rykäisyt kovemmassakin menossa, mutta erittäin monipuolisten ja riittävien säätövarojen vuoksi saa istumaan aika nuorellekin koiralle. Itse pidän valjaan leveästä rintapanssarista, joka oikein sovitettuna pehmentää nykäisyjä ja tekee valjaasta koiraystävällisen. Tämä on niitä tuotteita joissa kerran sijoittamalla muutaman euron enemmän saa pitkäaikaisen ja laadukkaan tuotteen. Nahka on aidosti hyvälaatuista ja jos siitä pitää edes hieman huolta, kestävät valjaat isältä pojalle. Omilla valjaillani on ikää lähemmäs kymmenen vuotta, enkä voi kehua huoltaneeni niitä hyvin. Ovat edelleen käytössä, eikä saumoissa tjs. kohdissa ole mitään ongelmia. Ehdoton luottovaruste! 


Innostuin niin paljon kehumaan Frabon tolppavaljaita että vallan unohdin mainita mihinkä siellä suojelutreeneissä oikein purraan.

Lähden liikkeelle pennun leluista. Itse tykkään käyttää pentua leikittäessäni tämän tyylisiä leluja: teddypatukka tai eläinpehmo. Syystä että ne ovat pennulle miellyttävä purtava ja suun saa helposti täyteen, mistä tulee pikku kavereille maailman vahvin nalle olo, kuten asiaan kuuluu. Usein ajatellaan että pennulla pitää käyttää pieniä leluja ja sitten käytetään ohuita ja kovia nahkapatukoita tjs. leluja. Ne ovat vaativia purtavia materiaalinsa vuoksi eikä niistä saa suuta täyteen. Leukojen käyttämisen tulee olla pennulle miellyttävää ja palkitsevaa toimintaa, siksi käytän alkuvaiheessa isoja ja pehmeitä leluja. 

         



Nuoren koiran aloittaessa purutreenejä, aloitamme harjoitukset yleensä tyynyllä. Perus kolmella kahvalla oleva tyyny toimii ja on aina varma ratkaisu. Riittävästi paksuutta ja kokopuvun kankaasta tehty päällinen on miellyttävä sekä, tämä on itselleni bonus, helppo pitää harjan avulla puhtaana.
Kolme kahvaa on näppärät jos tyynyyn tarvitsee esimerkiksi kiinnittää liina maalimiestä varten. Jos haluaa kovempaa versiota, kannattaa turvautua Gappayn juuttipäällysteiseen tyynyyn.





Toinen alkuvaiheen hyvä tuote on Gappayn purutyyny FLY. Tämän sisään saa kädenkin, jolloin junioria voi totuttaa jo kädessä olevan lelun puremiseen. Tyynyssä ei sitten ole runkoa tai muuta mahdottoman paksua fyllinkiä, joten kovin isolle ja jo kovempaa purevalle koiralle sitä ei kannata käyttää. Muuten voi tuntua pahalta.



Hihan suhteen olen löytänyt niin oman, maalimiehen kuin koirankin suosikin, reilu vuosi sitten. Se on Raddogin hiha. Hivenen katkerana totean että Raddog olisi ollut kiva olemassa jo Dragon aktiivivuosina, jolloin olen käynyt hihakaupassa pahimmillaan neljän treenin välein runkojen petettyä merkistä riippumatta. Raddog on maalimiehelle kevyt ja hyvin käteen istuva, koiralle puolestaan hyvä purtava ja ohjaajalle kokonaistaloudellinen ratkaisu, koska kestää. Voin kertoa että jonkun verran tuli 2010 – 2014 alkuvuoden aikana kahlattua hihamerkkejä ja malleja lävitse etsiessä hihaa joka kestäisi kovaa purevan ja ravistavan koiran menossa mukana. Itselleni ehdottomasti hintansa väärti hiha. 



Teksti: Anu Vehviläinen




Canis & Catus on tehnyt virallisesti yhteistyötä Anu Vehviläisen kanssa vuodesta 2015 alkaen. Tarviketoimittajana olemme toimineet hänelle yrityksen perustamisesta alkaen. 

Anulla on ollut rottweilereita vuodesta 1998 lähtien. Vuosien aikana hän on harrastanut mm. hakua ja metsäjälkeä, kunnes omaksi lajiksi lopulta valikoitui suojelu. 



IPO:ssa Anu on kisannut rwu Drago vom Tanneneckin kanssa kansallisella ja kansainvälisellä mestaruustasolla. Saavutuksia ovat mm. IFR IPO MM 2012 karsintojen voitto, paras C-osa IFR IPO MM-kisoissa Saksassa 2012, rottweilereiden IPO rotumestaruus 2013, IFR IPO MM-joukkuekulta 2013, SM15 SM 2013 IPO, SM11 2014 IPO ja NOM IPO joukkuekulta 2014. 


Drago on jäänyt jo eläkkeelle suojelukentiltä, tällä hetkellä Anu treenaa nuorta Giant vom Tanneneckia a.k.a ”Jätti”, tavoitteena on jonain päivänä kisaaminen IPO:ssa.

Omien koirien treenaamisen ohella Anu on toiminut koulutusohjaajana vuodesta 2003 lähtien. Ensin Oulussa SRY:n paikallisen alaosaston kentällä, niin perustottelevaisuutta kuin tapakoulutuksia ja vuodesta 2006 lähtien etelässä, osana Uudenmaan alaosaston toimintaa. Osaamisen ja kokemuksen karttuessa harrastusvuosien myötä, on Anu pitänyt koulutuspäiviä ja seminaareja erityisesti tottelevaisuudesta. 

Oman rodun ollessa rottweiler, on hänelle tullut niitä eniten vastaan, mutta myös monet muut pk-oikeudet omistavat rodut ovat tulleet tutuiksi. Kouluttajan hän on allrounder, kauniista hihnakäytöksestä kisatottelevaisuuden nyanssien hiomiseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti